Synnytyksen vaiheet
Lyhyen tähtäimen tavoitteena voi pitää sitä, että elää synnytyksen läpi supistus kerrallaan ja pyrkii lepäämään supistusten välillä riippumatta siitä, mikä synnytyksen vaihe on meneillään.
Ensimmäinen vaihe: latenssivaihe
Latenssivaihe on kehon viesti pian alkavasta synnytyksestä. Sen kesto vaihtelee lyhyestä hetkestä useisiin vuorokausiin. Latenssivaiheen aikana kohdunkaula kypsyy synnytystä varten ja kohtu "lämpenee".
Latenssivaiheessa supistukset voivat olla lyhyitä (supistuksen kesto 15-45 sekuntia), heikkoja ja epäsäännöllisiä (taukojen pituus voi vaihdella muutamasta minuutista useaan tuntiin). Supistukset avaavat kohdunsuuta, joka aukeaa latenssivaiheen aikana noin 5 cm laajuiseksi.
Latenssivaiheen alussa kipu voi olla epämääräistä - jomottava tunne lantiossa. Osalla naisista kipu voi olla jo kovaakin.
Latenssivaiheessa monet synnyttäjät väsyttävät itsensä, sillä he keskittyvät itsensä tarkkailemiseen ja sen pohtimiseen, onko synnytys alkanut.
Välillä voi kirjan kirjoittajan mukaan kirjoittaa muistiin, kuinka usein supistuksia on, mutta jotta voimia säästyisi myös synnytyksen myöhempiin vaiheisiin, kirjoittaja suosittelee keskittymään supistusten välillä muuhun. Tällöin energiaa jää itse synnytykseen.
Synnytyksen lähestymiseen viittaavia tekijöitä ovat jomottava kipu, limatulpan irtoaminen, lapsiveden meno tai supistukset. Kuitenkaan näistä mikään ei välttämättä merkitse, että synnytys olisi varsinaisesti alkanut; synnytyksen varsinaiselle alkamiselle ei ole merkkiä.
Synnytyksen käynnistyminen vie aikansa. On tavallista, että synnyttäjä luulee synnytyksen olevan jo pidemmällä kuin se oikeasti onkaan. Synnyttäjän ei kannata ottaa epäonnistumisena sitä, jos hän erehtyy luulemaan synnytyksen olevan todellisuutta pidemmällä.
Toinen vaihe: avautumisvaihe
Avautumisvaiheen aikana kohdunsuu avautuu (5 cm -> 10 cm). Avautumisvaiheessa supistukset ovat yleensä yhtä pitkiä (60-90 sekuntia) ja tauot säännöllisempiä. Tauot ovat sitä lyhyempiä mitä lähempänä lapsen syntymä on, ja lopuksi ne voivat olla samanpituisia kuin supistukset. Supistusten voima (ja kivun voimakkuus) kasvaa jokaisen senttimetrin myötä, jonka kohdunsuu aukeaa. Avautumisvaiheen kesto on muutamasta tunnista noin vuorokauteen.
Synnyttäjät mieltävät avautumisvaiheen eri tavalla. Osa kokee sen kaoottiseksi ja jotkut puolestaan kokevat sen helpoksi, koska se ei vaadi synnyttäjältä aktiivista osallistumista. (Vrt. ponnistusvaihe vaatii aktiivista osallistumista.)
Kivun kohtaamista voi helpottaa kun ajattelee mielikuvaa, kuinka supistukset avaavat kohdunsuuta. Kirjoittaja neuvoo synnyttäjää: kuvittele kumilenkki (kohdunsuu), joka laajenee hitaasti jokaisen supistuksen myötä. Kuvittele, kuinka se venyy ja laajenee, jotta lapsi mahtuisi syntymään. Sisäinen kuva auttaa kivun ymmärtämisessä. Sen avulla on myös helpompi sisäistää, ettei kipu ole vaarallista.
Latenssivaiheen ja avautumisvaiheen aikana lapsi valmistautuu synnytykseen painamalla leukansa rintaansa vasten ja kiertymällä oikeaan asentoon äidin lantion sisällä.
Lapsi laskeutuu supistus supistukselta laskeutua alaspäin emättimessä. Työntyessään alaspäin lapsi kiertyy oikeaan asentoon mukautuakseen lantion ja emättimen muotoon. Lapsi kääntyilee, mikä edistää synnytystä.
Avautumisvaiheen lopussa kohdunsuu on auki 10 cm ja lapsen pää on kohdunsuun yläpuolella. Supistusten luonne muuttuu, ja synnyttäjä alkaa tuntea kovaa painetta, kun lapsi etenee synnytyskanavassa kohti lantionpohjaa.
Avautumisvaihetta seuraa tasannevaihe tai siirtymävaihe, jolloin synnytystyö "pysähtyy". Tällöin keho kerää voimia ennen kuin on aika ponnistaa.
Kirjoittaja suosittelee asennoitumaan avautumisvaiheessa niin, että nykyhetki on tärkein, ja kyse on vain siitä supistuksesta tai lepohetkestä, joka kulloinkin on meneillään. Se, että keskittyy esimerkiksi siihen, kuinka paljon synnytystä on vielä jäljellä, pahentaa kipua. Tukihenkilö voi auttaa synnyttäjää keskittymään tähän hetkeen ja siihen, mistä on jo selvinnyt.
Avautumisvaiheenkin aikana on tavallista luulla, että avautumisvaihe on edennyt todellista pidemmälle. Näin käy helposti varsinkin ensisynnyttäjälle, jolla ei ole vertailukohtia.
Kun synnytys etenee ja kipu voimistuu, synnyttäjä voi tuntea epätoivoa. Kirjoittaja rohkaisee, että tällöin täytyy vain sopeutua voimakkaampaan kipuun ja antaa itselle aikaa, jotta kovempaan kipuun tottuu.
Milloin sairaalaan?
Varsinkin monet ensisynnyttäjät lähtevät sairaalaan liian aikaisin, koska heillä ei ole aiempaa kokemusta.
Yleispätevä ohje on, että supistusten pitää olla säännöllisiä ennen sairaalaan lähtöä. Ne kestävät tällöin noin minuutin ja tulevat noin 2-3 minuutin välein. Uudelleensynnyttäjän voi olla hyvä lähteä sairaalaan jo aikaisemmin, ja hänen kehonsa viestit voivat olla moninaisempia.
Kolmas vaihe: ponnistusvaihe
Ponnistusvaihe alkaa, kun lapsi on liikkunut synnytyskanavan läpi ja lapsen pää on lantionpohjaa vasten. Ponnistuksen tarve voi tuntua koko kehon valtaavana voimakkaana impulssina, ja monien synnyttäjien mielestä se muistuttaa kovaa tarvetta ulostaa tai valtavaa painetta takapuolta vasten. Tunne voi myös olla epämääräisempi ja vaikeampi erottaa erityisesti jos käytössä on lääkkeellinen kivunlievitys kuten epiduraalipuudutus.
Kohdun, lantionpohjan ja vatsan alueen syvät lihakset osallistuvat ponnistukseen. Supistukset painavat lapsen päätä emättimen aukkoa kohti. Aukko laajenee asteittain jokaisen supistuksen myötä. Emättimen aukko on kuin kumilenkki, joka venyy lapsen pään ympärille. On tavallista, että supistusten välisen tauon aikana lapsen pää vetäytyy takaisin emättimen sisään. Se auttaa kudosta joustamaan paremmin ja suo kivuttoman hetken.
Lopulta lapsen pää on venyttänyt emättimen aukkoa niin paljon, että pää jää paikoilleen supistusten väliseksi ajaksi. Silloin synnyttäjä saattaa tuntea polttavaa kipua. Kun pää on venyttänyt aukon tarpeeksi suureksi, lapsi mahtuu syntymään ja työntyy esiin.
Ponnistusvaiheessa supistukset ovat erilaisia: ne tuntuvat työntyvän konkreettisemmin ulospäin kehosta.
Ponnistusvaihe vaatii aktiivista osallistumista ja haasteena on myötäillä kehon tekemää työtä. Koska paine voi tuntua samalta kuin ulostustarve, synnyttäjä alkaa helposti "pidättää". Jos synnyttäjä ulostaakin samalla, sekin on normaalia ja henkilökunta hoitaa asian hienotunteisesti. Kun siis tuntuu ponnistamisen tarve, sitä kannattaa myötäillä parhaansa mukaan niin synnytys etenee.
Lapsen saaminen ulos niin pienestä aukosta kuin emätin voi tuntua mahdottomalta tehtävältä. Kuitenkin asia on toisin: emätin rakentuu joustavasta limakalvosta ja paisuvaiskudoksesta. Se pystyy laajenemaan niin, että lapsi mahtuu työntymään sen läpi.
Ponnistusimpulssin aikana keho ottaa vallan. Ponnistusvaiheen aikana synnyttäjä voi tuntea olevansa esimerkiksi täynnä voimaa, peloissaan tai uskoa, ettei selviä ponnistamisesta.
Repeymien pelko
Kirjoittajan mukaan naisen alapää soveltuu rakenteeltaan lapsen synnyttämiseen. Emättimen aukko ja limakalvot ovat rakentuneet niin, että repeämä helpottaa lapsen työntymistä ulos eikä synnyttäjä yleensä tunne kipua kudosten repeytymishetkellä repeytymisen hetkellä. Repeämä paranee useimmiten helposti.
Vaikea-asteisen repeytymän todennäköisyyttä pystyy ehkäisemään. Tässä on tärkeässä roolissa mm. se, että kätilö huolehtii siitä, että ponnistaminen ei tapahdu liian nopeasti.
Tunnelman vaikutus
Synnyttäjän tuntema pelko voi aiheuttaa sen, että lantionpohja vastustaa synnytystä. Silloin se ei ole valmis työntämään lasta ulos ja yrittää jarruttaa synnytystä.
Synnyttäjä tarvitsee tukea, jotta hänen pelkonsa lievittyisi ja olo tuntuisi turvalliselta. Myös ympäristön pitää olla tuntua turvalliselta. Kun synnyttäjän olo on luottavainen, lantionpohjan verenkierto lisääntyy ja sen lihakset auttavat lasta eteenpäin.
Harjoitus: Valmistautuminen turvalliseen ponnistusvaiheeseen
> Muuta mielikuviasi ja ajattele, että normaali repeytyminen on luonnollinen osa synnytystä.
> Ehkäise syvempiä repeämiä muistamalla, että ponnistusvaiheessa on tärkeää edetä hitaasti. Pyri huolehtimaan siitä, että olosi on mahdollisimman turvallinen.
> Ota selvää, miten synnytyskanava on rakentunut. Se auttaa sinua luottamaan siihen, että kehosi on luotu selviämään kaikista synnytyksen vaiheista.
Synnytyksen kesto
Riippumatta siitä, pitkittyykö synnytys tai onko se liian nopea, apua voi olla siitä, että pyrkii olemaan läsnä tilanteessa ja hankkimaan etukäteen tietoa siitä, miten voit auttaa kehoa supistusten aikana.
Moni pelkää voimiensa hiipuvan, jos synnytys pitkittyy ja kipu jatkuu. Pitkä synnytys uuvuttaa sekä fyysisesti että psyykkisesti. On tärkeää tiedostaa myös, että voi levätä tai jopa nukkua synnytyksen aikana riippumatta siitä, kauanko synnytys kestää.
Yleensä synnyttäjää kehotetaan syömään, lepäämään ja nukkumaan, kun synnytys alkaa. Ohjeen noudattaminen voi tuntua mahdottomalta. Lepääminen on kuitenkin hyvin viisasta.
Jos nopean synnytyksen mahdollisuus pelottaa tai huolestuttaa todella paljon, kätilön kanssa voi käydä etukäteen läpi, mihin kaikkeen pitää varautua.
Liian nopea synnytys saattaa olla ongelmallinen, koska supistuskivut ovat voimakkaat ja lepotaukoja on vähän. Synnyttäjä ei ehkä ehdi tällöin ymmärtää, mitä tapahtuu ja kokemus voi olla hyvin stressaava.
Jos tuntuu siltä, että ei ehdi sairaalaan, voi olla parempi jäädä autoon tai pysyä kokonaan kotona, jotta kokemuksesta tulee mahdollisimman hyvä. Tällöin on tärkeää, ettei synnyttäjä ole yksin. Kätilö voi neuvoa tukihenkilöä puhelimessa.
> Vältä stressiä ja muista levätä säännöllisesti.
Tuore äiti
Tuore äiti voi tuntea olevansa äärettömän onnellinen, mutta on myös mahdollista että äidilliset tunteet puuttuvat. Muutokseen sopeutuminen voi vaatia aikaa ja erilaiset tunteet voivat vaihdella.
Yleensä tuore äiti on hyvin tunteikas ja tunteet auttavat kiintymään omaan lapseen. Avoimena äiti on myös hauras, joten liiallista sosiaalista aktiivisuutta on alkuun hyvä välttää ensinmäisten päivien ajan. Kiintymyssuhde lapseen muodostuu muutamassa päivässä.
Synnytyksen jälkeen imetys pitäisi saada alkuun. Se on kehollinen prosessi, jonka oppiminen voi kestää aikaa. Alussa imetys voi sattua, mutta rinnat tottuvat. Kirjoittaja suosittelee äitiä luottamaan siihen, että hän pystyy ruokkimaan lapsensa.
Kirjoittaja rohkaisee äitiä pyytämään tarvittaessa apua ja tukea ja suhtautumaan avun pyytämiseen myönteisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Aiheideoita otan vastaan :) Kritiikkiäkin saa antaa, mutta pyydän, että ei mitään erityisen ilkeää. Nimittäin minäkin olen vain ihmi... kimalainen, joka luulee itseään ihmiseksi.