Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta perustuu mahdollisuuksien tasa-arvon ihanteeseen: ajatukseen siitä, että myös vähävaraisesta perheestä lähtöisin oleva voi edullisen koulutuksen ja sosiaaliturvan avulla rakentaa itselleen hyvän elämän. Mahdollisuuksien tasa-arvo eroaa lopputulosten tasa-arvosta, jossa pyritään tasaamaan esimerkiksi ihmisten tuloja ja varallisuutta. Yhdenvertaisuus puolestaan tarkoittaa sitä, etteivät ihmisen tausta tai henkilökohtaiset ominaisuudet saisi vaikuttaa hänen mahdollisuuksiinsa koulutuksessa, työelämässä tai palvelujen saamisessa.
Käytännössä nämä ihanteet eivät kuitenkaan aina toteudu. Perhetausta ja taloudelliset lähtökohdat vaikuttavat edelleen kouluttautumiseen, työnsaantiin, palkkatasoon ja vaurastumiseen. Siksi tarvitaan avointa rahapuhetta, eriarvoisuuden syiden tunnistamista sekä käytännöllisiä taloustaitoja, joiden avulla myös heikommista lähtökohdista tuleva voi parantaa asemaansa.
Vaikka Suomi on suuri keskiluokkainen ja suhteellisen tasa-arvoinen yhteiskunta, se on silti luokkayhteiskunta. Sosioekonomiset erot näkyvät muun muassa koulutuksessa, ruokailutottumuksissa, terveydessä, eliniänodotteessa, tuloissa, työelämässä menestymisessä, ihmissuhteissa, verkostoissa, onnellisuudessa ja tulevaisuuden tavoitteissa.
Kasvuympäristö ja oma viiteryhmä muokkaavat voimakkaasti ihmisen käsityksiä rahasta, vaurastumisesta ja siitä, mikä elämässä on mahdollista. Ympäröiviltä ihmisiltä omaksutaan arvoja, asenteita ja toimintatapoja usein huomaamatta. Siksi yhteiskuntaluokkien olemassaoloa ei pitäisi peitellä, vaan niiden vaikutukset tulisi tunnistaa. Vasta silloin voimme ymmärtää paremmin omaa ja muiden raha-ajattelua sekä kehittää omia taloudellisia toimintatapojamme.
